Tämä produktio on ollut minulle työtavaltaan sekä haastava että vapauttava. Haastava siksi, että olen oman itseni ohjaaja. Vapauttava aika lailla samasta syystä.
Minussa on kaksi aivan erilaista teatterin tekijää. Näyttelijänä olen kuuliainen ohjaajilleni, en sooloile enkä muuntele, ellei niin erikseen sovita. Pyrin toistamaan esitystilanteessa materiaalin mahdollisimman samanlaisena kuin se on harjoiteltu.
Ohjaajana taas annan vapautta, vaikka saatankin olla hyvin tarkka yksityiskohdista. Kuitenkin pyrin siihen, että asettamieni raamien sisällä näyttelijä saa hakea oman tulkintansa.
Nämä kaksi teatterintekijää ovat olleet melkoisella törmäyskurssilla tätä esitystä harjoitellessa. Muiden tekstejä apuna työstäessä olen jonkin verran joutunut suitsimaan dominoimishaluista ohjaajaa itsessäni. Olen koettanut tarjota vaihtoehtoja ja vahvistaa muiden monologien tekijöiden omia valintoja omien tekstiensä tulkkeina. En ole siinä välttämättä aina onnistunut, mutta minulle on myös aina ollut oikeus sanoa, että lopeta ohjaaminen.
Omaa tekstiä harjoitellessa olo onkin ollut sitten melkoisen jakomielitautinen. Kuuliainen näyttelijä on ollut muotoiltavaa massaa vapautta ja suitsia sopivassa suhteessa annostelevan ohjaajan käsissä.
Tällä hetkellä tuntuu siltä, että ohjaaja on voittanut ja näyttelijä mukautunut tilanteeseen. Monologini on joka kerta erilainen. Vaikka teksti ja tekstin alla olevat asiat ovat muuttumattomia, tulkinta saattaa päivästä riippuen painottua eri tavalla. Tunnelma on eri, niin tekijällä kuin katsojallakin.
Tuntuu vapautuneelta, hyvältä ja oikealta.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti