Takana on mielenkiintoinen viikko oman monologini edistymisen kannalta. Viime sunnuntai oli melkoista takkuilua. Luulin osaavani tekstin, mutta harjoituksissa huomasinkin, että koska en ollut tahkonnut sitä läpi etukäteen samana päivänä moneen kertaan, en muistanutkaan sitä kunnolla... Jotenkin en muutenkaan päässyt vauhtiin ja fiilikseen. Keskiviikon reeneissä fiilis olikin ihan erilainen. Homma rullasi ja vaikka pari vakiopaikkaa takkuilikin, kokonaisuus rullasi mukavasti. Torstaina sama toteutui, vaikka en päivän aikana ollut tekstille kerinnytkään uhrata ajatusta. Se lievensi paniikkia, jonka saan aikaan itselleni ennen esityksiä: "jos en kerkeä käydä tätä päässäni läpi, en muista sitä lavallakaan..." Nyt on siis taas hyvä fiilis oman osuuden suhteen. Pientä viilaamista, sohlauspaikkojen oikomista ja toistoa varmuuden saamiseksi on edessä, mutta teoriassa kokonaisuus on kasassa :).
Uusia elementtejä on tietysti vielä tulossa koko touhuun, kun saadaan yleisöä paikalle. Nyt jo pelkkien tuolien levitteleminen ympäri esitystilaa sai vatsanpohjassani aikaan perhosefektin. Saatika sitten kun tuolit saavat kasvot, jotka eivät peity pimeyteen vaan kylpevät samassa valossa kuin minä itse siinä lavalla. Jännittävää ja haastavaa varmasti, mutta samalla todella kiehtovaa. Vaivaantuuko yleisö ja hämmennynkö minä vai onko välit välittömät ja avoimet ja voin ammentaa enegriaa yleisöstä? Toivon jälkimmäistä.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti